Nimikkolähetit
Joroisten seurakunta tekee lähetystyötä osallistumalla seuraavien nimikkolähettien työn tukemiseen taloudellisesti ja rukouksin.
Jukka Helle, teologisten aineiden opettaja, teologian tohtori, Hongkong, Suomen Lähetysseura
Jukka toimii teologisten aineiden opettajana Hongkongin teologisessa seminaarissa. Hongkongin seminaari on Aasian suurin luterilainen seminaari, siellä on useita satoja opiskelijoita kiinalaisesta maailmasta sekä muualta Aasiasta (esim. Thaimaa, Myanmar, Kambodzha).
Koulutus vahvistaa aasialaisten kirkkojen teologista osaamista, ja samalla aasialainen teologia pääsee paremmin osalliseksi laajempaa kansainvälistä keskustelua.
Leena Helle, hankehallinnon asiantuntija, Aasia, Suomen Lähetysseura
Leena vastaa yhteydenpidosta kirkollisiin hankkeisiin Hongkongissa, Manner-Kiinassa, Taiwanilla ja Thaimaassa. Hankkeilla tuetaan niin monimuotoista kristillistä todistusta, kirkkojen työntekijöiden koulutusta kuin kirkkojen ja seurakuntien hallintoa ja johtamista. Kirkkokumppaneiden lisäksi työtä tehdään yhdessä paikallisten kristillisten järjestöjen ja oppilaitosten kanssa.
Sanna Suutari, aluekoordinaattori, Suomen ev.lut. Kansanlähetys
Sannan vastuualueina ovat Raamatunkäännöstyö, SAT-7- ja TWR-mediatyö, työ Etiopiassa, koulutus- ja opetustyö Tansaniassa, työ Itä-Euroopassa sekä kumppanijärjestöyhteistyö työalueilla. Sanna toimii näillä työalueilla olevien lähetystyöntekijöiden lähiesihenkilönä. Lisäksi hän vastaa Etiopian hankkeissa stipendien ja Jimman koulutuskeskusprojektin talousseurannasta sekä kummihankkeiden koordinaatiosta.